Anteeksi että valehtelin että en aijo kirjoittaa tänään, mutta tuli niin kova kirjotus kuume että on kertakaikkiaan mahdotonta olla kirjoittamatta. Nyt aijompi kertoa mieli pielipiteeni kirjasta luukaupunki.

Luukauppunki oli erittäin kiinnostava kirja, eikä jännitys lepsunut yhtään vaikka olinkin nähnyt jo sen elokuvana. Hieman erilainen kuin elokuva, mutta idea on sama. Tämä kirja soveltuu erityisesti houkutus sarjan faneille (vaikkakin lyö houkutuksen mennen tullen).

PS.hieman kritiikkiä myös kotikaupunkini kirjastosta: olen iät ja ajat ettinyt kirjaa humiseva harju mutten ole löytänt, alkaa jo tuntua ettei sitä herranjumalan kirjaa edes ole!